Timantti hioutuu
Suosikkeja halki vuosikymmenten
Ensimmäisiä tuotteita olivat lipasto ja kampauspöytä.
Yritys keskittyi kuitenkin jo varhaisessa vaiheessa
puupintaisiin kirjahyllyihin sekä myöhemmin
hyllystösarjoihin. Täydentäviä artikkeleita ovat olleet
sohvapöydät ja komerot.
Aluksi puulajeista suosituimpia olivat eksoottiset
tiikki, mahonki ja palisanteri. 70-luvulla tulivat
tummat sävyt muotiin petsatun koto- tai tammiviilun
muodossa. 80-luvun alkupuolisko oli koivun nousua ja
loppupuolisko pyökin. 90-luvun värejä olivat edelleen
pyökki sekä uutena värinä kirsikka.
TIMANTTI-tuotenimi otettiin käyttöön 70-luvun alussa.
Ensimmäiset TIMANTIT olivat perinteisiä kolmiosaisia
kirjahyllyjä. Nämä pysyivät tuotannossa aina 80-luvun
loppuun. Mallit uusiutuivat aika ajoin ja kokoonpano oli
aina vakio. Sellaiset mallit kuin TIMANTTI 1, TIMANTTI
10, TIMANTTI 10 lux ja TIMANTTI 100 lux löytyvät
vieläkin tuhansista kodeista.
70-luvun lopussa ja 80-luvun alussa perinteinen
kolmiosainen kirjahylly sai nopeasti väistyä uusien
suuntausten alta. Suosioon tulivat nykyisenkaltaiset
hyllystösarjat. TIMANTTI 3600 oli aikoinaan vakava
yritys, mutta ehkä aikaansa edellä. TIMANTTI 700 oli jo
hyvä tuote, mutta sen muotoilu ja reunojen laatu kaipasi
vielä parantamista.
Niinpä tehdas ryhtyi suunnittelemaan muotoilultaan ja
laadultaan korkealuokkaista hyllystösarjaa. Tämän
suunnittelutyön tulos, TIMANTTI 800 tai tutummin
pelkästään TIMANTTI, sai alkunsa 1984. Aluksi osia oli
alle 20 ja puulaatuina olivat koivu ja petsattu tammi.
Pyökki tuli mukaan jo parin vuoden jälkeen ja mahonki
90-luvun alussa. Uusia puulaatuja on senkin jälkeen
tullut tasaiseen tahtiin aina kulloisenkin trendin
mukaan.
Huonekaluliikkeitä ja liikkeitä
vientimarkkinoilla
P.Rotola-Pukkila Oy:n asiakkaina ovat kotimaassa
toimineet yksityiset huonekaluliikkeet. Useat
asiakassuhteet ovat alkaneet jo 70-luvulla. Aikoinaan on
tehty yhteistyötä myös eri ketjujen kanssa.
Vientitoiminta alkoi jo 70-luvulla, mutta sen
merkitys väheni viime vuosikymmenen vaihteeseen
tultaessa. Aluksi tärkeimmät maat olivat Norja ja
Ruotsi. 90-luvun alussa kotimaan heikko kysyntä toimi
sysäyksenä vientimarkkinoiden etsimiselle. Vientiä on
ollut useaan maahan eri maanosissa. Nykyisin tärkeimmät
vakiintuneet vientimaat ovat Ruotsi ja Norja. Pieniä
tavaramääriä menee myös Venäjälle, Puolaan sekä Baltian
maihin.
Ihmisiä, vuosia ja kasvua
Aivan aluksi Pentti ja Kaija tekivät töitä
kahdestaan, mutta pian tarvittiin lisää työvoimaa.
Henkilökunnan määrä lisääntyi nopeasti 70-luvun aikana
kolmeenkymmeneen, 90-luvun puolivälissä saavutettiin 40
hengen raja. Syynä oli toiminnan voimakas laajentuminen
vientiin ja uusien, paljon työtä vaativien, erikoisosien
määrän lisääntyminen.
Useat työsuhteet ovat kestäneet hyvin pitkään, jopa
vuosikymmeniä. Tämä osaltaan mahdollistaa korkean
osaamisen tason, joka sitten näkyy tuotteiden korkeana
laatuna.
Vilkasta toimintaa ja lisää neliöitä
Ensimmäinen oma, vuonna 1968 valmistunut halli oli
noin 500 neliötä. Toiminta vilkastui kuitenkin nopeasti
ja jo seuraavana vuonna rakennettiin lisää. Laajennuksia
on tehty siitä asti säännöllisesti, nyt
(2008) P. Rotola-Pukkila Oy toimii
moderneissa 20.000 neliön tiloissa.
Merkkipaaluja vuosien varrelta
1968 ensimmäinen oma halli 400 neliötä
1969 laajennus noin 600 neliötä
1971 erillinen pintakäsittelytila noin 400
neliötä. Tällä hetkellä tässä rakennuksessa
toimii viilutyöosasto.
1973 kasausta, varastoa, konttoria ja
sosiaalisia tiloja varten rakennettiin noin 1800 neliön
halli.
1978 2000 neliön halli, johon sijoitettiin
pintakäsittelylinja, kasaus sekä varasto- ja
lastaustilaa.
1982 puutyöosasto uusittiin ajanmukaiseksi.
1968 ja 1969 rakennetut tilat purettiin ja tilalle nousi
uusi korkeampi ja paloturvallisempi rakennus. Pahveille
tehtiin noin 300 neliön varastotila, joka nykyään toimii
normaalina varastotilana.
1982 Pentti ja Kaija Rotola-Pukkila
vastaanottivat Kauhajoen Yrittäjät ry:n myöntämän
"Vuoden yrittäjä" arvonimen.
1984 nykyinen Timantti 800 hyllyjärjestelmä
sai alkunsa. Ensimmäiset värit olivat valkolakattu koivu
ja tumma tammi.
1986 tuleva suosikkiväri, pyökki, tuli mukaan
kolmantena puulaatuna.
1987 valmistuivat esittely- ja kokoustilat.
1989 rakennettiin noin 1000 neliön
raaka-ainevarasto, joka toimii edelleen myös
vastaanotto- ja purkaustilana. Samalla remontoitiin ja
nykyaikaistettiin paja ja viilutyöosasto.
1990 rakennettiin lisää varastoa ja
lastaustilat tehtiin uuteen paikkaan.
1991 tuhoutui tulipalossa puruvarasto, joka
rakennettiin uudestaan. Tapaus aiheutti tuotantoon noin
kuukauden katkoksen, mutta varaston ansiosta toimitukset
sujuivat lähes normaalisti.
1991 alkoi vienti Ruotsiin.
1992 neljäntenä puulaatuna tuli mukaan mahonki
1996 viides puulaatu, kirsikka, otettiin
tuotantoon heti alkuvuodesta. Väristä tuli nopeasti
hyvin suosittu.
1996 laajennettiin pahvien varastointitilaa
sekä parannettiin raaka-ainevaraston purkaustiloja.
1998 valmistui halli, joka toimii valmiiden
tuotteiden varastointitilana.
2000 kuudes puulaatu, Natur koivu otettiin
tuotantoon.
2000 laajennettiin jälleen varastotiloja,
tarpeen aiheutti uusi kuudes puulaatu. 1800 neliön
laajennuksen jälkeen tiloja käytössä noin 13.000
neliötä, josta suurin osa varastoja. Uusissa tiloissa
toimii myös lähettämö ja osa konttoritoiminnoista.
2000 Puolan tytäryhtiön,
Meble
Finlandian, rakennusprojekti valmistui ja
huonekalumyynti pääsi alkamaan uusissa tiloissa
elokuussa.
2000 Suomen Liikemiesyhdistys valitsi yhtiön
perustajan, toimitusjohtaja Pentti Rotola-Pukkilan,
vuoden liikemieheksi. Nimitys oli ensimmäinen
huonekalualalle. Pentti Rotola-Pukkilan
liikemiesyhdistyksessä 11.9.2000 pitämän puheen voit
lukea
tästä.
2001 Ruotsin ja Suomen EuropaMöbler-ketju
palkitsi P. Rotola-Pukkila Oy:n yhtenä vuoden parhaista
tavarantoimittajista. Palkitseminen tapahtui EM ketjun
vuotuisilla messuilla Jönköpingissä 14.8.2001.
Perusteluissa mainittiin: "P. Rotola-Pukkila Oy on
uutena tavaratoimittajana noussut suoraan kymmenen
parhaan joukkoon ja yhteistyön kehitysmahdollisuuksien
arvioidaan olevan erittäin hyvät".
2001 toteutettiin laajat koneinvestoinnit
viilutyöosastolle. Hankintojen jälkeen saavutimme
korkeimman mahdollisen teknillisen tason, joka näkyy
entistäkin parempana laatuna.
2001 Alkoi vienti uudelleen Norjaan.
2001 tuotesuunnittelu ja kehitystyö oli
erityisen aktiivista - Timantti-sarja laajeni
monilla uusilla osilla.
2002 EuropaMöbler-ketju palkitsi toistamiseen
P. Rotola-Pukkila Oy:n yhtenä vuoden parhaista
tavarantoimittajista. Palkitseminen tapahtui EM ketjun
omilla messuilla Jönköpingissä 15.8.2002.
2002 P. Rotola-Pukkila Oy:ssä toteutettiin
suunnitelmien mukaisesti sukupolvenvaihdos. Pentti ja
Kaija Rotola-Pukkilan pojat Mikko, Pauli ja Hannu
ostivat yhtiön koko osakekannan. Uutena
toimitusjohtajana aloittaa Mikko Rotola-Pukkila ja Hannu
Rotola-Pukkila toimii hallituksen puheenjohtajana.
2002 Seitsemäs puulaatu tuli mukaan tuotantoon
EuropaMöbler-ketjun esityksen perusteella.
Luonnonvärinen tammi tuntee tuotannossamme lyhyen ja
ytimekkään ruotsinkielisen nimen EK. Tämä tammiväri on
suosittu varsinkin Ruotsissa, mutta myös kotimaassa on
kysyntää.
2003 EM-ketju (ent. Europa Möbler) palkitsi jo
kolmannen kerran peräkkäin P. Rotola-Pukkila Oy:n yhtenä
vuoden parhaista tavarantoimittajista. Palkitseminen
tapahtui EM-ketjun omilla messuilla Jönköpingissä
20.8.2003. Tällä kertaa saimme vastaanottaa vuoden
parhaan tavaratoimittajan diplomin. Palkinto on
arvokkain EM:n myöntämä huomionosoitus.
2003 Lokakuussa valmistui 400 neliön
kasausosaston laajennus. Tällä osastolla valmistuvat
kaikki laajakulmatelevisiolle tarkoitetut elementit.
2003 P. Rotola-Pukkila Oy hankki omistukseensa
naapurikiinteistön, johon siirrettiin myöhemmin omat
paja- ja korjaamotoiminnot. Kaupan myötä yrityksemme sai
lisää tilaa yli 1000 neliötä ja tonttimaata
tulevaisuuden laajenemistarpeisiin lähes hehtaarin
verran.
2004 Toinen Valtiovarainministeri Ulla-Maj
Wideroos ja kansanedustaja Lasse Hautala kävivät
Kauhajoelle suuntautuneella kuntavierailullaan
tutustumassa yritykseemme.
2004 Puruvarastomme kärsi jonkin verran
vahinkoa aamuyöllä tapahtuneessa tulipalossa.
Todennäköisenä syttymissyynä oli edellisenä päivänä
sirkkeliltä lähtenyt kipinä. Palo rajautui pelkästään
puruvarastoon ja näin aiheutti onneksi verraten pienen
vahingon. Onnettomuuden takia puutyöosastolle tuli
pölynsuodatuksen korjauksen ajaksi noin viikon seisokki,
mutta muut toiminnot pyörivät täysin normaalisti.
Haluamme kiittää Kauhajoen VPK:ta ripeästä toiminnasta
sammutustyössä.
2004 Ensimmäinen osa suurta 3400 neliön
laajennusta valmistui. Saimme varastotilaa valmiiksi
noin 660 neliötä.
2005 Uusi lämpökeskus kytkettiin käyttöön.
Laitteiston toimitti
Vaasan Kuljetuskanavat Oy
2005 Heti keväällä jatkui
laajennushankkeemme. Kesällä purimme vanhan
lämpökeskuksen sekä puruvaraston ja tilalle tuli uusi
puutyöosasto. Työt uudella osastolla aloitettiin
konelinjan osalta elokuussa. Näin koko 3400 neliön
rakennushanke tuli saatetuksi loppuun ja tämän jälkeen
toimitiloja oli yhteensä noin 20.000 neliötä.
2005 Syksyllä ohjelmaan otettiin jälleen
uusi puulaatu - Pähkinä. Uutuus oli ensi kerran
esillä syksyn Habitare messuilla.
2006 Kesällä tuli uusi
Proline mallisto markkinoille.
2008 Norjan vienti sai lisää voimaa toisen
ketjusopimuksen myötä. Skeidar AS aloitti Regalin myynnin.
2009 Huolellisten testien ja
kokeilujen jälkeen julkaisimme uuden valkoisen värin
molemmissa mallistoissa. Uutuuden materiaali on suomalainen koivu, joka
on sekä kuultopetsattu, että valkolakattu. Ensiesittely
tapahtui Habitare 2009 näyttelyssä.
2009 Rakensimme pienen varaston, johon pystymme ottamaan vastaan kesäaikana polttobrikettejä talven tarpeisiin.
P. Rotola-Pukkila Oy käyttää lämmityksessä
pelkästään kotimaisia, uusiutuvia, puupohjaisia
energialähteitä. Samalla toteutimme noin 500 neliön
pahvivaraston, koska tarvitsimme varastotilaa uudelle värille.
2010 Uutuustuote PRIME näki
päivänvalon Tukholman huonekalumessuilla. Mallin alkuversio
oli esillä jo vuosi aikaisemmin.
|